Löydä itsellesi sopiva kuntoilumuoto

Liikunnan ilon löytämisessä oleellista on itselleen sopivan kuntoilumuodon löytäminen. Mikäli kuntoilu ei ota sujuakseen, vika saattaa löytyä sinulle epäsopivasta kuntoilumuodosta. Liikunnan ei ole tarkoitus tuntua pakkopullalta, ja jos näin on, motivaatiota kuntoiluun on vaikeaa pitää yllä. Kun olet onnistunut löytämään itsellesi mielekkään tavan liikkua, niin mieli kuin kehokin suorastaan vaatii kuntoilusuoristusta.

On olemassa lukemattomia tapoja harrastaa liikuntaa, ja eri kuntoilumuotoja kannattaa lähteä testaamaan rohkeasti ilman suuria ennakkoluuloja. Epämieluisa kuntoilutapa kannattaa hylätä ja etsiä sopivampaa aiemman tilalle. Kuntoilutavan tulee olla motivoivaa.

Erilaisia kuntoilumuotoja erilaisille ihmisille

Ihmisiä kiinnostaa eri asiat – olemmehan kaikki erilaisia persoonia. Sen takia ei olekaan olemassa kuntoilulajia, joka sopisi kaikille. Toinen nauttii nopeatempoisesta ryhmäliikuntatunnista sisätiloissa saaden nautintoa esimerkiksi kanssaliikkujien läsnäolosta ja taustamusiikista, kun toinen taas mieluummin lähtee rauhalliselle kävelylenkille luonnonhelmaan säässä kuin säässä. Osa hakee liikkumisen kautta ennen kaikkea elämyksiä ja toiselle kuntoilussa kaikkein tärkeintä on oman terveyden ja fyysisen kunnon ylläpitäminen ja parantaminen.

Millainen liikkuja minä olen

Sopivaa kuntoilulajia etsiessä on hyvä pohtia omia tarpeitaan ja rajoitteitaan liikkujana. Voit pohtia, millainen kuntoilija itse olet esimerkiksi alla olevien kysymysten avulla.

  • Millaiset asiat motivoivat sinua liikkumaan?
  • Liikutko mieluummin yksin, kaverin kanssa vai ryhmässä?
  • Haluatko liikkua ohjatusti vai omaehtoisesti?
  • Liikutko mieluummin ulkona vai sisätiloissa?
  • Nautitko nopeatempoisesta liikkumisesta vai rauhallisemmasta tahdista?
  • Millaisia mahdollisuuksia lähiympäristösi tarjoaa liikkumiseen?
  • Haluatko aikatauluttaa kuntoilusi vai lähteä liikkumaan ex tempore?
  • Kuinka paljon aikaa pystyt ja haluat käyttää kuntoiluun?
  • Kaipaatko jännitystä ja vaihtelua kuntoillessasi?
  • Oletko liikkujana kokeilunhaluinen vai varovainen?
  • Kaipaatko kuntoiluusi selkeitä tavoitteita?
  • Haluatko panostaa kuntoiluvälineisiin ja -varusteisiin?
  • Oletko kilpailuhenkinen ja miten se vaikuttaa kuntoiluusi?

Vastausten pohjalta voit alkaa hahmottaa miten omat piirteesi toteutuvat eri kuntoilumuodoissa ja sitä kautta lähteä kartoittamaan ja kokeilemaan avoimin mielin kokeilemaan uusia kuntoilumuotoja. Liian tiukkaa rajausta ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa ehdoton ei millekään liikuntamuodolle, sillä joskus omat ennakkokäsityksen ovat suurin liikkumisen tiellä oleva este.

Kuntoilu elämän eri vaiheissa

Suhde kuntoiluun muuttuu myös iän ja erilaisten elämäntilanteiden myötä. Se liikuntatapa mistä nautit nuorempana, ei välttämättä tunnukaan enää myöhemmin samalla tavalla hyvältä kuin aiemmin. Ihmisten tarpeet ja kiinnostuksen kohteet luonnollisesti vaihtelevat elämän aikana, ja nämä heijastuvat tietysti myös liikkumiseen. Tärkeää ei ole se miten ihminen liikkuu, vaan että liikunta on osa elämää. Aina parempi jos liikkuminen on mahdollisimman monipuolista. Sen takia ei kannata liikaa jämähtää yhteen hyväksi todettuun kuntoilutapaankaan, vaan antaa myös muille kuntoilutavoille mahdollisuus.